Totuus ja tehtävä
- Janne Joutsenjoki
- 1.1.
- 6 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 27.5.
Suomalaisessa kulttuurissa ja elämänkatsomuksessa on paljolti totuttu siihen tausta-ajatukseen, että elämä on kokonaisuudessaan ainutkertainen, ja että ihmisestä ei mitään aineetonta jatka kuoleman jälkeen maan päällä. Vain fyysinen ruumis jatkaa maan päällä, mineraalien kiertokulussa. Käsitys sielun jälleensyntymisestä tarjoaakin mullistavia mahdollisuuksia elämänkatsomuksen ja moraalikäsitysten kannalta. Jos näkee niin, että kaikella mitä teemme on tätä elämäämme kauaskantoisemmat vaikutukset, ja että me ja tämä elämämme ovat osa viime kädessä ikuista, ajatonta kiertokulkua, näyttäytyvät tekemisemme ja tekemättä jättämisemme aivan eri valossa. Huomio kohdistuu silloin enemmän myös itseämme suurempiin päämääriin, kun tiedostamme olevamme paljon enemmän ja suurempi osa koko maailman kehitystä kuin mitä olisimme vain yhdessä elämässä.
"Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että nöyryyttävässä määrässä pitää paikkansa sana: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä." – Tämän ajatelman lausui Yrjö Kallinen (1886–1976), joka oli 1900-luvun merkittävimpiä ja myös omaleimaisimpia suomalaisia ajattelijoita. Hänen mukaansa totuudellisuus on "arvojen arvo". Jo nuorena Kallinen vannoi itselleen: “..en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi.”
Nykyajan laaja-alaisen maallistumiskehityksen myötä on paljolti vallalla myös käsitys, että kaikki olisi ihmisen omissa käsissä. Uskonnoissa tavallisesti tätä käsitystä ei ole, mutta silti esimerkiksi kristinuskossa keskeinen huomio koskee vain ihmisyksilön pelastumista. Yksilö joko pääsee Taivaaseen tai joutuu Helvettiin. Sen sijaan jälleensyntymiskäsitys johdattaa elämienvälisen rakkauden käsitykseen, mikä jo asetelmallisesti haastaa meidät olemaan vastuussa karmasta, joka siirtyy sielumme mahdolliselle seuraavalle kantajalle.
"Älä tee kenellekään, älä myöskään sielusi seuraavalle kantajalle sitä, mitä et toivoisi itsellesi tehtävän."
Karmaa on niin hyvää kuin huonoa. Useissa eri uskonnoissa lähimmäisenrakkauteen opastavan Kultaisen säännön yllä oleva, jälleensyntymisen huomioiva johdannainen sisältää sekä velvoitteen ihmisten väliseen lähimmäisenrakkauteen, että sielun velvoitteen rakkauteen itseään kohtaan. Tämä tarkoittaa lähimmäisenrakkauden lisäksi myös kehotusta, jopa käskyä elää sielun tehtävän mukaisesti. Yksinkertaistettuna, lähimmäisenrakkautta vastoin elämisen ohella myös sielun tehtävästä poikkeava elämä tuottaa huonoa karmaa. Oman sielun tehtävää vastoin eläminen heikentää siten tulevan / tulevien elämien lähtökohtia, se ei ole vain mahdollisuuksien käyttämättä jättämistä. Voi kuulostaa ankaralta, mutta uskossa ihminen vapautuu huonosta karmasta ja johdattuu elämään parempaa kohtaloaan myös sielunsa tehtävän toteuttamisen osalta. Huono karma ei siten ole vankila josta ei voi päästä pois, vaan sen oveen on avain.
Karman rautaisia lainalaisuuksia sinänsä emme pääse pakoon, mutta oivallus siitä että se on hyvä asia, on keskeinen ja paradoksaalisestikin avain vapauteen. Olemme vapaita epäselvistä ja suhteellisista eettisistä ja moraalisista käsityksistä, jotka hämärtävät mielenmaiseman horisonttia oikeasta ja väärästä. Saavutamme vapauden totuuteen, olemme vapaita totuuden edessä, joka puhdaspiirteisyydessään on kaunis, riippumatta siitä millaiseksi sen ihmisinä näemme.
Totuuden sisältö voi olla myös karmea, likainenkin, ihmisajattelun näkökulmasta katsottuna. Totuus voi muodostua meidän näkökulmastamme katsottuna myös monista erilaisista osista ja juonteista, mikä voi hämärtää käsitystämme siitä mitä totuus jossain tietyssä asiassa pitää sisällään. Mutta se, että se on totuus, tekee siitä selkeydessään kauniin. Perimmäinen totuus on puhdas. Totuutta lähestyessämme olemme myös yhä enemmän itse totuus; lähestymme Totuutta, jonka lähde, Ylin Jumala on sekä ydin että päämäärä.
"Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." – Joh 14:6
Olennaista onkin nähdä hengellisyyden ydin laajemmassa näkökulmassa. Lähestymällä totuutta lähestymme Jumalaa. Edellä mainittu elämienvälinen rakkaus on siis kahtalaista: se on elämienvälistä lähimmäisenrakkautta, sekä sielun rakkautta itseään kohtaan. Elämienvälinen lähimmäisenrakkaus laajentaa yleistä käsitystä lähimmäisenrakkaudesta, aiheesta voit lukea lisää myös tästä linkistä. Samalla se yhdessä sielun itseään kohtaan kohdistuvan rakkauden kanssa avaa meille kauttaaltaan olevan vapauden lähestyä Jumalaa, kun rakkautemme ei rajoitu vain yhteen elämään, ja kun samalla elämme tiedostaen, että elämien välillä sielu on vastuussa myös totuuteensa nähden; niin Jumalalle kuin itselleen. Sielu ei pääse pakoon omaa totuuttaan, eikä sen tulekaan päästä, vaan katsoa sitä silmästä silmään rehellisesti ja suoraan; totuudellisesti.
Rakasta Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Syvimmiltään itsensä tunteminen, sielun oman totuuden tunteminen, on samalla Jumalan tuntemista. Silti kokonaisvaltaista tietoa Jumalasta ei voi saavuttaa. Joissain muissa asioissa on helppo nähdä yleinen totuus. Esimerkiksi matemaattinen totuus on, että useimpien käsitysten mukaan 2+3 = 5. Itse en kuitenkaan tunne koko totuutta, olen ihminen. En siksi väitä kenellekään tuntevani totuutta myöskään hengellisissä asioissa, ja en siksi väitä, että olisin oikeassa ja joku toinen olisi väärässä. Tiedän tässä asiassa oman totuuteni, sen, minkä itse näen totuudeksi.
"Totuus – ikuista oleva ei ole ilmaistavissamme. Se on käsiteajattelun tuolla puolen. Me liikumme edelleenkin pinnalla. Vasta naarmun olemme vetäneet salaisuuden ytimen pintaan. ... Dogmit, uskonkappaleet, ideologiat, ovat enemmän tai vähemmän staattisia. Siinä on niiden voima ja heikkous. Syvimmät ja todella elävät totuuskokemukset ovat, ilmeisesti, ainutkertaisia." – Yrjö Kallinen
Ihmiselämän perimmäiseksi totuudeksi näen Totuuden lähestymisen. Kullakin "yksilösielulla", ihmisellisellä kaksosella on yksilöllinen, omasta totuudestaan ammennettava tehtävänsä maan päällä. Samalla ja sen myötä niille kaikille yhteinen totuus ja tehtävä on yhdistyä, liittyä ensin Tiehen eli Kristukseen, joka on sielumme ylempi osa, jumalallinen kaksonen. Kokonaisena sieluna Valon maailmassa avautuu seuraava polkumme kohti Totuuden lähdettä, Ylintä Jumalaa.
Jokainen jälleensyntymä vaikuttaa kyseisen sielunkantajan tekemisten ja tekemättä jättämisten myötä omaan aikaansa ja sitä tulevaan aikaan. Sen ohella vaikutamme siis myös siihen mitkä ovat sielumme lähtökohdat niiden mahdollisiin tuleviin elämiin. Meillä on tässä mielessä siten kaksi tehtävää: edesauttaa maailman kehittymistä tässä elämässämme, ja samalla elää niin että sielumme saa hyvät, tai jopa parhaat mahdolliset lähtökohdat sen mahdolliseen seuraavaan elämään sekä itselleen, että myös sen myötä maailman kehittämiseen.
Yksi nykyajan tunnetuista, oman kutsumustietoutensa vahvasta julkisesta, suoraan kollektiivisia päämääriä luotaavan toiminnan toteuttajista on Venäjältä maanpaossa elävä aktivisti ja punkmuusikko Nadežda "Nadya" Tolokonnikova (1989– ). Tolokonnikova ei pidä itseään yhtä rohkeana kuin minä hän pitää useita muita Venäjän hallinnon vastustamisesta pitkiä vankeustuomioita saaneita maanmiehiään, kuten oppositiopoliitikko Ilya Jashinia, toimittaja Vladimir Kara-Murzaa tai jo edesmennyttä aktivistia Aleksei Navalnyitä. Kuitenkin huomattavan kirkkaassa oman totuutensa tunnistamisessa, tunnustamisessa ja niiden myötä peräänantamattomassa päättäväisyydessään elää omien ja oikeiksi katsomiensa arvojensa ja ihanteidensa mukaan voi Tolokonnikovassa nähdä yhdenlaisen ruumiillistuman rohkeudelle, joka yhdistyy syvempään viisauteen.
Kuten Kallisen, myöskään Tolokonnikovan rohkeus ei ole tyhmänrohkeutta, vaan rohkeus vaikuttaisi molemmilla kumpuavan henkilön omista syvällisistä motiiveista, sananmukaisesti suoraan sielusta. Molempien elämää vaikuttaisi myös kehystävän/kehystäneen jopa uskomaton varjelus. Pelastuihan Kallinen peräti neljältä kuolemantuomiolta, ja Tolokonnikova kärsi ennen pitkää maanpakoaan kahden vuoden vankeustuomion Venäjän pahamaineisissa vankiloissa, myös Siperiassa. Molemmat saivat tuomionsa aatteelliseen toimintaansa liittyvistä syistä. Tämäntyyppisessä, totaalisessa oman kutsumuksellisuuden tunnistamisessa, tunnustamisessa ja sen mukaisessa suorassa toiminnassa omia lahjoja käyttäen kollektion hyväksi, yhdistyneenä myös "selviytymiseen elämästä hengissä", on tuttua. Joutsenjoen hengellisyyden ydin on oman tehtävän toteuttaminen maailman hyväksi, uskossa ja siten sen antamassa johdatuksessa, niin kutsutussa "parhaassa kohtalossa". Fokusoidummin tarkastelen yllä olevia teemoja muun muassa kirjoituksissani Kuolemanjälkeinen elämä, Kahden kohtalon teoria sekä Alkuperäinen uskonto. Viimeisimpänä mainitussa tuon esille, että ihminen voi elää tämäntyyppistä hengellisyyttä jopa tiedostamattaan, kuulumatta tietoisesti mihinkään uskontokuntaan.
------------------
Miten alun perin Jeesuksen lausumat Tie, Totuus ja Elämä voisivat näyttäytyä kaiken edellä esitetyn valossa myös eri tavalla aseteltuina kuin mitä aiemmin on kuvattu? Tässä ei tarkoitus ole vääristellä kristinoppia, vaan vain tarkastella tuota asetelmaa tämän kontekstin tarjoamassa erilaisessa valossa, ajatusleikinomaisesti sen symboliikkaa hyödyntäen.
Mitä vahvemmin ihminen tiedostaa totuuden ja haluaa palvella totuutta sielustaan kumpuavalla sanomalla, sielun omalla totuudella, sitä lähempänä hän on sielunsa tehtävää ja sen toteuttamista. Ne kumpuavat ihmisellisestä kaksosesta, joka on sitä ikuista tietoisuusainesta, joka on maanpäällistä maailmaa korkeammalla tasolla. Ihminen on silloin lähempänä Jumalaa ja siten Totuutta kuin mikään maalliseksi kutsuttu. Elämä on se, jonka hän tarvitsee sielunsa sanoman toteutumisen pragmatistiseksi "näyttämöksi" maan päällä – hänelle annetaan niin pitkä elämä, että hän voi elää maan päällä sielunsa sanoman, itsensä näköisen elämän todeksi niin pitkään kuin on tarkoitettu. Elämä on sen mukainen kuin minkä uskon seurauksena näyttäytyvä johdatus tarjoaa, tehtävän toteuttamiseksi tämän elämän osalta.
Tarvitaan kuitenkin vielä jotain. Se löytyy lauselman "Minä olen Tie, Totuus ja Elämä" sisältä; se avautuu kun mietimme Jeesusta: mikä edellisessä kappaleessa mainitsematon asia vielä korostuu kun katsomme nyt näitä kolmea totuuden puolustajaa ja heidän elämiään yhdessä? Jeesus antoi tähän vastauksen sekä elämällään, että kuolemallaan ristillä. Samoin kuin edellä esitellyt enemmän meidän aikojemme henkilöt Kallinen ja Tolokonnikova, myös Jeesus eli vahvasti kutsumustietoisen elämän, jossa hän lahjojaan käyttäen eli palavasti, suurten kollektiivisten päämäärien puolesta ja tuomittiin aatteensa, arvojensa ja vakaumuksensa vuoksi. Mutta kukaan heistä ei olisi onnistunut ilman vielä yhtä puuttuvaa. Totuuden ja Elämän lisäksi tarvitaan Tie, se on rohkeus.
“Välähtääpä mieleeni jälleen antiikin Kreikan filosofian ajoilta eräs arvokolminaisuus: totuus, hyvyys ja kauneus. Ja tämä totuus-sana, koska se otetaan tuommoisena abstraktiona, on liian vaativa. Kukapa uskaltaisi sanoa, mikä on totuus. Se on mahdoton sanoin ilmaistavaksi, ja kukaan meistä, joka vähänkään on totuudellinen, ei voi rohjeta puhua totuudesta, tarkoitan lopullisesta totuudesta. Mutta tuo suomalainen sana ‘totuudellisuus’ on jotakin hyvin inhimillistä, hyvin luonnollista ja hyvin mahdollista, ja sitä tahtoisin tähdentää. Ja vain sen takia, että olen nähnyt, minkälaisia ihmeitä se saa aikaan. Kun ihmisessä viriää totuudellisuuden tarve niin, että hän lakkaa tyytymästä tuommoiseen näennäiseen, uskoteltuun, suggeroituun, hoettuun, olipa kysymys elintasosta tai omaisuudesta tai turvallisuudesta tai mistä tahansa, hän rupeaa katsomaan, mitä tämä asia on todellisuudessa, miten se ilmenee, mitä se on saanut aikaan, ja tämä totuudellisuusarvo, se on minusta arvojen arvo. Ja sanon hyvin nöyrästi yrittäen olla totuudellinen, että kun uskallan sitä tähdentää ja alleviivata, se ei merkitse sitä, että minä alleviivaisin, että katsokaa, tässä on mies, joka on totuudellinen!” ...
...“He eivät toistaiseksi usko eikä juuri mikään vakuutus saa heitä uskomaan, että jokainen toisista ihmisistä saatu voitto on maksettava tappiolla, että jokainen kärsimys, mikä torjutaan kärsimystä aiheuttamalla, palaa takaisin.” – Yrjö Kallinen
