Armo

Ihmisellä on tarve uskoa johonkin elämää suurempaan. Tarve kumpuaa elämän suurista kysymyksistä ja elämää suuremmista kysymyksistä. Joutsenen kertomaa -sarjassa esitellään vastauksia suuriin ja niitä suurempiin kysymyksiin.

Sielu jälleensyntyy niin monta kertaa kunnes täydellistyy. Onkin armollista, että lopulta kaikki sielut pelastuvat. Loputonta kärsimystä, loputonta helvettiä ei ole. Jos lopulta kaikki sielut pelastuvat, miksi olla aktiivinen ja välittää?

Pelastus ei toteudu vain odottamalla. Ihmisellä on erottamaton osansa sielunsa pelastumisessa, joka ennemmin tai myöhemmin tapahtuu. Ilman ihmisen osallistumista siihen ei kärsimys vähene siltä osin, mihin voimme vaikuttaa.

Sielu saa aina uuden mahdollisuuden.

Jumalalla on jokaiselle ihmiselle oma tehtävänsä, ja sen elämättä jättäminen on vastoin Jumalan tahtoa. Samoin on vastoin Jumalan tahtoa jättää vastaamatta Jumalan kutsuun, jonka sanansaattaja jumalallinen kaksonen on. Nämä ovat pelastukseen johtavan kehittymisen avaimet, joihin Jumalan tahto ja myös armo kulminoituvat.

Jumalan tahto on toteutuvissa ihmisen kautta. Ilman yksilösielujen elämistä kohti pelastusta ei maailma pelastu. Toteuttaessaan tahtoaan Jumala antaa ihmiselle avaimet, joilla ihmisellä on mahdollisuus avata oma pelastuksensa, niin sielunsa kuin ihmiskunnan tasolla. Jumalan antama mahdollisuus on armoa. Ihminen valitsee, kuinka hän saamaansa armoa käyttää.

Mahdollisuus ottaa vastaan Jumalan kutsu ja antautua sille on ensimmäinen avain. Toinen on avain elämään Jumalan tahdon mukaisesti, oman elämän vapauttamiseen sellaiseksi kuin Jumala sen haluaa. Näissä avaimissa ovat Jumalan tahto ja armo.

Kehittyminen kohti korkeampia elämänmuotoja on jo tarkoitus sinänsä. Se on myös Jumalan armon ydin, koska kehitys mahdollistaa sekä yksilön että ihmiskunnan vapautumisen kärsimyksestä. Yksilösielun pelastuminen on pitkällä aikavälillä vääjäämätön. Myös maailman pelastumiselle on reitti, mutta maailma ei välttämättä saa niin montaa mahdollisuutta kuin yksilösielu.

Yksilöllisten tehtävien toteuttaminen ja lähimmäisenrakkaus ovat myös maailman pelastumisen elementtejä. Yksilötasolla samassa ihmisessä ilmetessään nämä parhaiten nostavat hengellisen energian tasoa myös suuressa kuvassa, koko maailmassa. Yksilön hengellisen energian kasvu lisää siten maailman hengellisyyttä. Hengellistyessään maailma voi vähentää sisältämäänsä kärsimystä ja lopulta lopettaa sen.

Ennemmin tai myöhemmin sielumme pelastuvat. Mitä ennemmin ne pelastuvat, sitä varmemmin ehdimme pelastaa maailman.

Saamme armomme Jumalalta, jonka välikappaleita olemme. Saamme itse vaikuttaa armoomme ja osittain rakennamme itse armoamme Jumalan meille antamilla avaimilla. Armoon liittyykin myös ulottuvuus, että voimme itse vaikuttaa asioihin. Meillä on mahdollisuus tehdä valintoja, joista suurin on valinta elää yhteydessä Jumalaan. Sielujemme ja maailman tulevaisuus eivät ole vääjäämättömästi determinoituja johonkin tilaan, vaan niihin sisältyvän pelastuksen potentiaalin hyödyntäminen riippuu ratkaisevasti ihmisen hengellisyydestä. Emme voi yksin päättää pelastuksestamme, mutta mitä lähempänä Jumalaa olemme, sitä armollisempi Jumala on meille.

Rukoilemalla ihminen ei välttämättä saa, mitä haluaa, vaan sen, mitä hän tarvitsee. Rukoilemalla ihminen saakin sen, mitä Jumala haluaa ihmiselle. Ihmisellä on tavallaan kaksi kohtaloa: Se, mitä tapahtuu rukoilemalla ja se, mitä tapahtuu ilman rukousta.

Kärsimyksen päättyminen on hengellistymisen huipentuma. Se on myös Jumalan armon ympyrän sulkeutuma: syy, keinot, päämäärä ja lopputulema sulautuvat yhteen. Kärsimyksen päättyessä ovat Jumalan antamat avaimet kärsimyksen poistamiseen tulleet kaikenkattaviksi: Ne ovat samoja kuin kärsimyksen poistuneisuus, ne ovat armo.

Jumalan armon keskeiset ilmentymät yksilölle ja ihmiskunnalle:

1. Pelastuksen olemassaolo itsessään on armo, koska ilman pelastusta olisimme hengellisesti armottomassa tilassa. Meillä ei olisi hengellistä tietä kärsimyksen loppumiseen, jos maailmankaikkeuden hengellinen rakenne ei sisältäisi reittejä yksilösielun, ihmiskunnan ja samalla maailman pelastumiselle.

   
   

2. Pelastuksen olemassaolo itsessään ei silti riitä, vaan armossaan Jumala antaa meille mahdollisuuden pelastumiseen, tarjoamalla meille avaimia. Ilman avaimia olisi vain reitit, joihin meillä ei olisi pääsyä. Avaimien vastaanottamisesta alkaa ihmisen osuus pelastumisessa.

   
   

3. Pelastukseemme vaikuttaa se, kuinka käytämme mahdollisuutemme. Loppujen lopuksi kuitenkin Jumala armossaan päättää, pelastummeko. Ihminen ei voi sitä tietää saati yksin päättää.

   
   

4. Pelastuttuamme olemme lopullisesti armahdettuja, koska pelastuksessa kärsimys päättyy totaalisesti ja lopullisesti.

Lopputulema, syy, keinot ja päämäärä sulautuvat yhteen: ne kaikki ovat Jumalan armon ilmenemismuotoja.

Kaikkien sielujen pelastuminen, maailman pelastuminen ja samalla kärsimyksen päättyminen ovat Jumalan maksimaalinen armollistuma.

Armoa on myös se, että ihmisestä ei tarvitse tulla eikä ainakaan vielä meidän aikamme maailmassa tule täydellistä, vaikka sielujemme päämäärä se onkin. Epätäydellisen maailman edustajina tulemme olemaan ja meillä on myös oikeus olla epätäydellisiä puutteinemme, heikkouksinemme ja virheinemme. Jumalan tahto on, että olemme armollisia myös itsellemme.