Tarina
Joutsenjoen alku-uomat liittyvät oleellisesti omaan henkilöhistoriaani, ja olen kirjoittanut tarinan minä-muodossa. Seuraavassa kuvaan hengellisen kehityksen keskeisimpiä vaiheita vuodesta 1997, jolloin alkoivat viritä virtauksen ensimmäiset selkeät väreet.
Heinäkuu 1997 oli kuuma, kuumempi kuin heinäkuut miesmuistiin. Juomatehtaan mehupakkauskone jauhoi yötä päivää lisää juotavaa janoisille. Täyttökoneen hoitajan tehtävä ei vaatinut jatkuvaa aktiivista tekemistä, ja tehdaskulttuuriin kuuluneen rempseän hauskanpidon ohella oli aikaa myös ajatella. Alkoi syntyä ajatuksia muulloinkin mietityttäneistä suuremmista kysymyksistä, siitä, kuinka kaikki liittyy kaikkeen, "yläotsikosta”. Etenkin yövuorot olivat uusia ajatuksia tarjoava oma maailmansa verrattuna päivä- ja iltavuorojen tietynlaiseen arkisuuteen. Urheileminen vapaa-ajalla terhakoitti ja kirkasti ajattelua ja kumuloi hieman yllättäen ainesta myös sen lähteille. Ratkaiseva ulkoinen materiaali ajatteluni lähteeksi oli James Redfieldin kirjoittama kirja "Kymmenes Oivallus", jonka luin kesäkuussa 1997 ensimmäistä kertaa, jo aiemmin lukemani "Yhdeksän Oivalluksen tie":n jatkeeksi. Kirjat edustavat New Agea.
Aluksi ilmestyi yksittäisiä huomioita, jotka kirjoitin
ruutupaperille ja post-it -lapuille ja laitoin ne
elintarviketyöntekijän työasun povitaskuun.
Kokonaisuuden hahmottuminen lähti lopputulemaan
nähden päältä katsoen hieman epätavallisesta
yhteydestä, juoksuharjoitteluun liittyvän kehittymisen
matemaattisten ja fysikaalisten lainalaisuuksien
miettimisestä. Siihen alkoi yhdistyä Redfieldin
Oivalluksista inspiroituneita ajatuksia, ja kehys
laajentui yleisemmiksi kehitystä koskeviksi
lainalaisuuksiksi. Ajattelin aluksi, että keväällä teknillisen korkeakoulun haastavan matematiikan kurssin parissa aktivoituneet aivot tuottivat nyt omaa iloista tiedettään,
kun matematiikka ei ollut enää kahlittu määrämuotoiseen suorittamiseen. Välittämättä siitä, että ainekset olivat kerääntyneet päältä katsoen hajanaisista ja keskenään riippumattomista yhteyksistä, vein ajatukset kotona työpäivien, työiltojen ja työ-öiden jälkeen jäsennellymmässä muodossa muistikirjaan. Ajatukset olivat omissa yhteyksissään suoremmin perusteltavissa, samassa kontekstissa ne hieman arveluttivat. En kuitenkaan välittänyt siitä, koska toisin kuin vaikkapa opiskellessa, olin nyt vapaa ajattelemaan mitä halusin, olin vapaa olemaan luova.
Prosessin yksi nimitys voisi olla päältä katsottuna toisiinsa liittymättömien asioiden yhteisen nimittäjän etsiminen. Syntyneen hahmotelman matemaattinen johdanto voi olla vain sivuseikka, eikä sen oikeellisuudelle ja matemaattiselle perusteltavuudelle tarvitse laittaa varsinaisesti painoarvoa. Sen tärkein tehtävä saattoi olla generoida ajattelua ja johdattaa tasoista muodostuvan, eräänlaista järjestelmää hahmottelevan mallin äärelle. Myös tuotoksen syntyprosessiin liittynyt erityinen kokemus oli oleellinen seikka. Siihen kuulunut innoitus oli myös ratkaiseva ajattelua eteenpäinvievä voima, tiedollisen kiinnostuksen ohella. Kun kirjoittaminen oli päässyt alkuun, kirjoitti käsi kuin itsestään. Aina muulloin on mies vienyt kynää, mutta tuolloin tuntui miltei siltä, että kynä toimi itsekseen, ilman että tietoisesti ajattelemalla ajattelin, mitä kirjoitin. Vastaavaa ei yhtä vahvasti ole tapahtunut ennen sitä eikä sen jälkeen. Aloin kutsua valmiissa asussaan puhtaaksi kirjoitettuna 18 sivua käsittävää tuotosta nimellä Tasoteoria. Sen yhteyksiä nykymuotoiseen hengellisyyteeni tarkastelen alasivulla, joka avautuu tästä linkistä. Edellä ja alla on näytteitä alkuperäisistä päiväkirjamerkinnöistä. Täydensin teoriaa vuonna 1999 ja kirjoitin siihen toisen, lyhyen lisäyksen vielä lokakuussa 2007.
Tuolloin en vielä ollut kuullut sanasta ”gnostilaisuus”, tai jos ohimennen olinkin, ei minulla ollut käsitystä, mitä sana tarkoitti. Paljon myöhemmin sain huomata, että Redfieldin Oivalluksissa oli huomattavan paljon gnostilaista ainesta, niin paljon, että näen niiden myötä saaneeni ensikosketukseni gnostilaiseksi katsottavaan hengelliseen käsitykseen. Tasoteoria ei unohtunut, mutta kesän 1997 ja teorian myöhempien täydennystenkin jälkeen kesti kauan, kunnes sille alkoi löytyä merkitys siinä kontekstissa, jossa hengellisyyteni nykyisin elää. Teorian varsinaisen tieteellisen eksaktiuden voinee sivuuttaa. Teorian yksi merkitys itselleni on osoitus siitä, kuinka ymmärryksen kasvu kykenee vapautuneen luovuuden avulla tuottamaan ainesta, jonka sisältö käsittelee kasvaneen ymmärryksen avaamia näkymiä. Sisältönsä puolesta teorian keskeisin anti kiteytyy teorian lopputulemaan, seitsemään ulottuvuuteen. Siihen tuli suppeassa muodossa kiteytyneeksi myös nykykäsitystäni pohjustanut käsitykseni maailmankaikkeuden rakenteesta.
------------------------------------------
Marraskuun 19. päivän aamu vuonna 2007 on jäänyt mieleeni erityisenä. Muistan heränneeni, menneeni alakertaan ja sanoneeni paikallaolleille, että olen saanut uskonnollisen herätyksen. Tuontyyppiset puheet olivat minulle siihen aikaan hyvin epätyypillisiä, ja vitsailustakaan ei ollut kysymys. Myöhemmin olen tulkinnut vastaanottaneeni tuolloin uskonsiemenen. Elämäni oli jo pidemmän aikaa ollut jonkinlaisessa seisovan veden tilassa, jossa suurin osa vanhasta tuntui ikäänkuin ammennetun loppuun, ja jäljelle jääneen odottavan vaihtamistaan. Seuranneet kuukaudet olivat haasteellisia, kunnes tammikuussa 2008 nuoruuden ajalta tuttu kaverini soitti pitkästä aikaa. Keskustelu ohjautui elämän peruskysymyksiin ja niiden kautta hengellisiin aiheisiin, jotka olivat hänelle läheisiä. Keskustelimme seuraavien päivien aikana puhelimessa lähes joka ilta. Hän opasti minut uskoon. Tämä oli toinen vahva prosessinomainen hengellinen kokemukseni.
Uskoontulo poikkesi vuoden 1997 kokemuksestani. 1997 koin siirtyneeni uuteen tietoisuuteen, jossa ymmärsin aivan uudella tavalla, mistä elämässä ja maailmassa on kysymys. Elämäni ei kuitenkaan kokenut samanlaista positiivista mullistusta enkä itse kokenut samaa ”autuasta vakautta” kuin vuonna 2008, jolloin tulkitsen kokeneeni varsinaisen uudestisyntymisen. Yksinkertaistettuna voi kuvata, että 1997 oli vanha näkemykseni laajentunut, avartunut ja saanut aivan uusia aineksia. 2008 oli sen sijaan vanha elämäni ikäänkuin pesty pois ja aloitin puhtaalta tai jopa kokonaan uudelta pöydältä. Tämä koski nimenomaan elämääni ja olemustani. Ymmärryksenikin oli jälleen laajentunut, mutta aiempikin käsitykseni elämästä, maailmasta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta oli edelleen olemassa, minua ei oltu aivopesty. Merkillepantavaa olikin, että uskoni ei ikäänkuin ottanut kantaa kristinuskon laajempiin opillisiin kysymyksiin juurikaan, vaikka tiesin niistä jo tuolloin melko paljon. Hengellisyydessäni oli tilaa niille omille käsityksilleni, jotka kumpusivat minusta itsestäni, historiastani, kokemuksistani ja uskostani, eivät ulkopuoleltani sen pohjalta, mitä muut sanoivat tai olivat sanoneet tai kirjoittaneet. Keskeistä minulle oli kristinuskon ydin, usko. Vuonna 1997 alkunsa saanut, sittemmin gnostilaiseksi osoittautunut katsomus oli uskoontuloni jälkeisinä vuosina kuitenkin taka-alalla ja tuntui ristiriitaiselta uskon kanssa. En vielä
tiennyt, että ristiriitaisuus johtui ympäristössäni vallinneista, itseni ulkopuolisista uskonnollisista käsityksistä, joihin myös asioiden oma jäsentelyni pitkään pohjautui.
Ihmismieli ja -järki eivät kauttaaltaan tavoita Jumalan salaisuuksia ja viisautta, mutta omassa jäsentelyssäni tulkitsen siis, että sain gnostilaisen ymmärryksen ratkaisevan pohjan vuonna 1997 ja tulin uskoon vuonna 2008. Vaikka uskoni perustui omakohtaiseen hengellisyyteeni, alkoi opillisillekin kysymyksille kuitenkin olla tilaa ja kiinnostusta, eikä vähiten vuoden 1997 ja vuoden 2008 kokemusten ja tapahtumien keskinäisen, päältä katsoen ristiriitaisenkin suhteen vuoksi. Vuonna 2010 alkoi elää omaa etsikkoaikaansa myös tieteellinen kiinnostukseni teologisiin kysymyksiin. Etsikkoaika löysi konkretiansa vuonna 2011, kun aloitin teologian opinnot Helsingin yliopistossa.
Opiskeluaikanani olin alkanut miettiä sukunimen vaihtamista. Tunsin vetoa joutsen-alkuiseen nimeen. Tiesin tuolloin, että joutsenella on eri uskonnoissa symbolisia merkityksiä. Gnostilaisuutta en tuolloin tuntenut sen perusteita enempää ja en myöskään tiennyt, että joutsen on gnostilaisuudessa sielun symboli. Joutsenjoki -nimi kutsui minua eniten. Sain sen uudeksi sukunimekseni vuonna 2014. Myöhemmin olen saanut ilokseni ja myös yllätyksekseni huomata, että joutsenjoki kuvaa myös hengellisyyttäni ja sopii sen yläotsikoksi. Joutsenjoki-hengellisyys ei siten ole maallisella tavalla ajateltuna saanut nimeään sukunimestäni, vaan niillä on sama hengellis-symbolinen alkulähde. Nimet kumpuavat samasta lähteestä, ilman että kumpikaan olisi nimetty toisen mukaan. Joki kuvaa elämää. Ihmisen elämässä on kysymys sielusta ja suhteestamme siihen. Näin joutsenjoki on ihmisen elämä, ihmiselämä, tai vielä suoraviivaisemmin, ihminen itse.
Valmistuin teologian maisteriksi vuonna 2015, pääaineenani uskonnonfilosofia. Opinnoissani painottui myös uskontotiede. Valmistuttuani yliopistosta aloin toden teolla jäsennellä omaa hengellisyyttäni. Keskeisin jäsentelyn kohde oli se, että oman käsitykseni ydin ja kristinuskon ydin, usko, oli sama, mutta niiden ympärillä olevat kehykset olivat erilaisia. Kehysten suurimmat erot koskivat Jumalan ominaisuuksia, maailman syntyä, helvetin olemusta sekä ihmisen tehtävää. Päädyin siihen, että olen uskova gnostikko, niin poleemiselta kuin se äkkinäisesti voi kuulostaakin. Kristinuskon ja gnostilaisuuden suhde askarrutti edelleen itseänikin, vaikka hengellisyydessäni elin niitä molempia. Uskova gnostikko halusi tietää, miten hänen uskonsa sopi gnostilaisuuteen. Päinvastainen asetelma, gnostilaisuuden sopiminen kristinuskoon ei ollut hedelmällinen.
Loka-marraskuussa 2017 olin luennoinut Helsingin työväenopistossa luentosarjan gnostilaisuudesta ja kertonut opiskelijoille sielun ”ylemmän osan", jumalallisen kaksosen samaistumisesta ihmisen omatuntoon. Aihe alkoi mietityttää, koska rukouksissa minulla on tapana pyytää Jeesukselta syntejä anteeksi, ja erityisesti silloin, jos minulla on jotain "omallatunnollani". Seurasin ajatusta eteenpäin omissa mietteissäni ja pohdin laajemmin omantunnon ja synnin yhteyttä. Oivalsin aiempaa selkeämmin, että omatunto liittyy keskeisesti synnintuntoon ja sen myötä syntien käsittelemiseen. Tämä johti ajatteluni jumalallisen kaksosen ja kristinuskon Kristuksen yhteyksien ja sittemmin myös samankaltaisuuksien selvittämiseen. Päädyin siihen, että Kristus on metafyysisesti sama kuin gnostilaisuuden jumalallinen kaksonen. Pohdin asiaa esseessä, johon pääset tällä linkillä.
"It is not so much that we each have an individual divine double. On the contrary, our primordial uniform is Jesus, the Son whom Paul in Col 1:15 described as "the image of the Invisible God".
– Charles M. Stang
Pohdin lisää jumalallisen kaksosen ja kristinuskon Jeesuksen yhtäläisyyksiä. Esseessä käsittelemieni asioiden lisäksi yhtäläisyyksiä ovat ainakin seuraavat: Molemmat mieltyvät jumalalliseksi elementiksi, johon saamalla yhteys ja/tai johon liittymällä voi ihmisessä tapahtua merkittäviä hengellisiä asioita. Molemmille voi kohdistaa rukouksia. Molemmat ovat olemukseltaan pelastavia. Kristinuskossa ihminen saa yhteydessä Jeesukseen synnit anteeksi ja pääsee Taivaaseen, gnostilaisuudessa on päämäärä sielun puoliskojen yhdistyminen pysyvästi, mitä kautta sielu ei enää palaa maan päälle ja se jää pysyvästi Valon maailmaan.
Puhtaan uskonnollisesti käsitystäni tukee joissain gnostilaisissa suuntauksissa esiintyvä ajatus, että Jeesus oli maan päälle inkarnoitunut kokonainen aioni. Kokonainen aioni käsittää sielun molemmat puoliskot, eli kaksoset. Tavallisessa ihmisessä on vain sielun alempi puolisko, jota itse nimitän ihmiselliseksi kaksoseksi. Jos Jeesus oli kokonainen aioni, hänessä siis oli, tai hän oli sekä ihmisellinen kaksonen että jumalallinen kaksonen. Käsitys on analoginen kristillisen käsityksen kanssa, jossa Jeesuksella on sekä inhimillinen että jumalallinen luonto. Kun Jeesuksen ihmisyys, ihmisellisyys, ihmisellinen kaksonen redusoidaan tarkastelussa pois, jää hänessä "jäljelle" jumalallinen kaksonen, jonka voimme tavoittaa ajasta ja paikasta riippumatta.
"..one endeavors to unite to one´s divine double,
who is none other than Jesus Christ.."
– Charles M. Stang
Tutkin asiaa lisää ja vuonna 2018 löysin tieteestä ja samalla jälleen enemmän myös vanhoista uskonnoista tukea käsitykselleni. Olen jo edellä ottanut lainauksia Harvard Divinity School:in professori Charles M. Stangin vuonna 2016 julkaistusta kirjasta
”Our Divine Double”, jossa hän tarkastelee myös jumalallisen kaksosen ja Jeesuksen suhdetta. Stangin mukaan 200-luvulla maailmanuskonnoksi kohonneessa, gnostilaiseksi luettavassa manikealaisuudessa ja jo sitä ennen kirjoitetussa, mutta vasta 1900-luvulla uudelleen löydetyssä Tuomas-kirjallisuudessa on käsitys, että sielun jumalallinen kaksonen samaistuu Jeesukseen.
"...Jesus called another divinity called the Light Mind, which, as we will see when we turn to the Kephalaia, differentiated itself into three further entities:
(1) the Apostle of Light, a heavenly being who becomes incarnate on earth in successive generations to save Adam´s offspring, most famously as Zoroaster, Buddha, Jesus of Nazareth, and now Mani;
(2) the companion, counterpart, or twin, who appears to the incarnate apostle, awakening him to his apostolic mission;
(3) something called the Light Form, which is paired with the soul of every Manichaean, and which meets that soul upon death."
– Charles M. Stang, Harvard Divinity School
(Professor of Early Christian Thought, Director
of the Center for the Study of World Religions)
Gnostilaisia käsityksiä pidetään joissain kristinuskon suuntauksissa väärinä. Kyseiset kristilliset käsitykset ovat puutteellisia sikäli, että ne luulevat omistavansa totuuden asiassa, jossa kukaan ihminen ei sitä omista. Jeesus ei kirjoittanut Uutta Testamenttia eikä kristinuskon oppijärjestelmää, vaan antoi omalla työllään alkusysäyksen niille. Emme myöskään tiedä, kuinka luotettavaa on meille kerrottu tieto Jeesuksesta. Näidenkin seikkojen vuoksi luotettavin asia ihmisen hengellisyydessä on hänen oma uskonsa (jos hänen hengellisyydessään on uskon elementti). Samalla emme voi arvottaa eri uskontoja pelkästään oman hengellisyytemme lähtökohdista tekemättä hallaa totuudelle, jota emme varmuudella tiedä. Viimeistään näiden asioiden kirkastumisen myötä ymmärrän myös, että eivät kristityt eivätkä ketkään muutkaan omista Jeesusta, vaan jokaisella on oikeus uskoa Jeesukseen omalla tavalla. Omaa hengellisyyttä voi elää täysillä ja samanaikaisesti hyväksyä, että muut elävät täysillä omaansa. Vuorelle johtaa monta polkua.
Ylipäätään hengellisyyteni päämäärä on mennä ohi nimitysten ja termien ja tavoittaa asiat puhtaasti metafyysiseksi kutsumallamme tasolla, josta kumpuavat hengellinen energia, uskonnolliset kokemukset ja muu hengellisyyden syvällinen, perimmäinen olemus.
Myös uskomusjärjestelmät ovat hahmottamisen ja hengellisyyden harjoittamisen apuvälineitä, eivät päämääriä itsessään. Samasta syystä tulee uskomuksissa olla joustavuutta, tilaa hengittää. Totuus, jota emme kokonaan tavoita, on hengellisyyden päämäärä. Kukin uskomusjärjestelmä, jonka avulla totuutta lähestytään, on ihmisen hahmotelma, ei totuus itse. Tästäkin syystä uskontojen väliset oppiriidat ovat turhia.
Gnostilaisuudessa päämäärä on sielun puoliskojen yhdistyminen. Kristinusko tarjoaa puoliskojen yhteyteen suorimman mahdollisen ja myös havainnollisen, inhimillisen kiinnekohdan käsittävän tavan. Se on ihmisen suora yhteys Jeesukseen – jota siis metafyysisesti vastaa ihmisellisen kaksosen yhteys jumalalliseen kaksoseen. Metafyysiseltä kannalta ajateltuna oman hengellisyyteni puitteissa on mahdollista saada yhteys jumalalliseen kaksoseen ilman Jeesustakin, koska nuo kaksi ovat sama asia. Oleellista on Jeesuksen opettama suora yhteys, joka perustuu kutsuun ja vastaanottamiseen, ei ihmisen usein monimutkaisiin pyrkimyksiin synnyttää yhteys. Yleensä ajatellaan, että Jeesus osoitti uhraamisen tarpeettomuuden, joka koski nimenomaan juutalaisuutta. Kuitenkin samalla Jeesus opetti myös, että mitään muitakaan temppuja ei tarvita. Jeesuksen myötä jumalalliseen kaksoseen saa yhteyden suoraan. On itse asiassa loogisintakin, että jumalayhteys syntyy mahdollisimman yksinkertaisella ja suoraviivaisella tavalla, ja nimenomaan Jumalan kutsumana, ei ihmisen tekemänä. Kun kaksosten yhteyteen ja lopulta pysyvään yhdistämiseen tähdätään, on se luonnollista tehdä Jeesuksen kanssa, koska hän on jumalallinen kaksonen itse.
"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."
Joh 14:6
Gnostilaisuudessa sielu pelastuu, kun kaksoset ovat yhdistyneet pysyvästi ihmisen saavutettua gnosis, syvällinen ymmärrys todellisuuden perimmäisestä luonteesta, mukaan lukien tieto ihmisen jumalallisesta alkuperästä. Omassa hengellisyydessäni ymmärrys itsessään ei vielä yhdistä kaksosia, vaan pelastukseen tarvitaan kristinuskon ydin, suora usko. Lisäksi tarvitaan sielun oman tehtävän toteuttaminen. Tieto tehtävästä on ihmisellisessä kaksosessa ja sisältyy siten gnostilaiseen ymmärrykseen yksilöllisellä tasolla. Kuten ymmärryksen osalta muutoinkin, tieto itsessään ei vielä ole pelastavaa, vaan tehtävää on toteutettava, sitä on elettävä. Tieto kuitenkin edeltää tehtävää, koska jotta tehtävää voi toteuttaa, on se löydettävä. Ihmisen on tunnettava itsensä, koska syvällinen ymmärrys, mukaan lukien tieto hänen tehtävästään, on hänessä itsessään. Se kumpuaa ihmisellisestä kaksosesta. Ymmärrys myös syventää uskoa ja valaisee elämän tarkoitusta.
Gnostilaisuus tarjoaa ymmärryksen maailmankaikkeuden hengellisestä rakenteesta, usko on kiinnittymistä siihen rakenteeseen. Tarvitsen molemmat, sekä ymmärryksen että uskon. Hengellisyyteeni kuuluvat sekä gnostilaisuuden että kristinuskon ytimet. Ne eivät kilpaile eivätkä ole ristiriidassa, ja niiden yhtymäkohta on sielun jumalallisen kaksosen ja Jeesuksen samaistuminen. Siinä usko kiinnittyy gnostilaiseen maailmankaikkeuden hengelliseen rakenteeseen. Se, mitä on totuttu pitämään kristillisenä ja se, mitä on totuttu pitämään gnostilaisena, sulautuvat tässä yhteen. Näistä lähteistä kumpuaa itseni näköinen hengellisyys, joka on Joutsenjoki.
Tarinani ja Joutsenjoki ovat saman asian kaksi puolta. Tarinani olen konkreettisesti elänyt elämässäni, Joutsenjoki peilautuu tarinastani — Joutsenjoki on ihmisen elämä. Joutsenjokea voi kulkea myös muut kuin minä. Se voi synnyttää uusia tarinoita, joissa toisetkin voivat elää hengellisyyttään.
Janne Joutsenjoki
.jpg)
