Jumalan karitsa

---

"Sinua sanotaan kaksosveljekseni ja tosi ystäväkseni.

Tutki siis itseäsi ja käsitä, kuka olet, millä tavalla

olet olemassa ja tulet vastakin olemaan.”

---

Yllä olevassa katkelmassa gnostilaisesta Tuomas Kilvoittelijan kirjasta Jeesus puhuu Tuomaalle. Tuomas Kilvoittelijan kirja on niin sanottu keskusteluevankeliumi, jossa kuvataan Jeesuksen ja hänen oppilaittensa välisiä keskusteluja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Tuomaan koko nimi oli Didymos Juudas Tuomas, jossa "Didymos" tarkoittaa kaksosta (kr. didymos = kaksonen).

Ajatus "jumalallisesta kaksosesta" sisältyy gnostilaiseen käsitykseen sielusta. Kotonaan Valon maailmassa ollessaan sielu on kokonainen, sen kaksi puoliskoa eivät ole eriytyneet. Eriytyminen tapahtuu, kun sielun jompikumpi puoli tulee ihmiseen. Toinen puoli jää Valon maailmaan ja ohjaa sieltä käsin ihmistä. Valon maailmassa oleva puolisko, jumalallinen kaksonen, on gnostilaisessa ajattelussa ihmisen omatunto ja kuulee myös rukoukset.

Uskontojen yksi funktio on ilmentää vastauksia syntyaikakautensa ihmisten hengellisiin kysymyksiin. Eri aikakausina on toisilla kysymyksillä suurempi paino kuin toisilla. Tämä riippuu myös siitä, kuinka paljon aiempiin kysymyksiin on jo saatu vastauksia ja kuinka syvällisesti ne on omaksuttu. Ihmistä on vaivannut paljon synnin suhde kuoleman- jälkeiseen elämään. Syntien sovittamiseksi Jumalalle on uhrattu muun muassa eläimiä.

Uhraaminen liittyy moniin uskontoihin. Uhraaminen on toimitus, jossa ihminen antaa lahjan jumalalle, jumalille tai henkiolennoille esimerkiksi hyvänsuopuuden toivossa, kuten vaikkapa väärien tekojensa sovitukseksi. Uhrausta harjoitetaan, koska jumalan uskotaan tuomitsevan ihmisen väärät teot. Uhraamista voidaan tehdä myös kiitokseksi jumalalta saaduista hyvistä asioista.

Nimitys "Jumalan karitsa" viittaa juutalaiseen eläinuhrikulttiin, erityisesti pääsiäislampaan uhraamiseen. Virheetön eläin uhrattiin vuosittain koko kansan syntien sovitukseksi. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema tapahtuivat juutalaisen pääsiäisen aikaan. Kristillisessä ajattelussa Jeesuksen nähdäänkin olevan täydellinen Jumalan Karitsa, joka synnittömänä uhrina sovittaa kaikkialla ja kaikkina aikoina kaikkien ihmisten synnit. Kristuksen myötä eläinuhreja ei siis enää tarvittu. Oli saatu yksinkertaisempi tapa pyytää syntejä anteeksi. Jeesukseen uskova saa synnit anteeksi yksinkertaisesti rukoilemalla, pyytämällä syntejä anteeksi Jeesukselta.

Miksi synti oli noussut niin keskeiseen asemaan, että sen ympärille pystyi kehittymään niin valtava asia kuin mitä kristinusko on? Syy on se, että synti vaivaa ihmisen omatuntoa. Käsitys synnistä oli kyllä kaiverrettu myös juutalaisiin laintauluihin. Ilman omatuntoa ei kuitenkaan olisi synnintuntoa, sitä, joka kolkuttaa ihmisessä uskonnosta riippumatta. Kristinuskon avulla ihminen oppi käsittelemään omatuntoaan itse ja vapautumaan omantunnontuskista, sovittaessaan syntinsä aiempaa mutkattomammin.

Miksi meille lähetettiin Jeesus, miksi hänestä tuli Kristus? Mihin tätä maailmanhistoriaan ja uskontojen historiaan suhteutettuna partikularistiseltakin vaikuttavaa ”Jeesus-ilmiötä” tarvittiin ja tarvitaan? Tämän kirjoituksen tarjoamassa näkökulmassa Jeesus tarvittiin, jotta ihminen oppisi ottamaan yhteyden sielunsa jumalalliseen kaksospuolikkaaseen, ihmisen omatuntoon, ja tällä tavoin käsittelemään syntejään. Koska sielumme jumalallinen kaksospuolikas on myös omatuntomme, on meidän käsiteltävä syntimme nimenomaan "kaksosemme" kanssa.

Jeesuksen elämä, kuolema ja opetukset muodostivat ilmiön, joka tunnetusti sai ajan myötä valtavaa huomiota. Huomio edesauttoi "Jeesus-ilmiön" laajenemista maailmanlaajuiseksi. Huomion kulminoituma, Jeesus itse, on ihmismielelle tarpeellinen kiintopiste, jotain, johon voi kohdistua, jotain, johon on helpompi tarttua kuin helposti varsin abstraktiksi jäävään ajatteluun sielun kaksospuolikkaasta. Mitä ihmisiin tulee, tuomittiin kristinuskon myötä gnostilaiset ajatukset, joihin sielun kaksijakoisuuskin kuuluu, ylipäätäänkin harhaoppisina.

Kaksosemme on siis Valon maailmassa oleva puoli sielustamme, toinen puoli on meissä. Sielumme kaksospuolisko on siten toinen, ohittamaton osa tiellämme kohti Jumalaa. Jumalaa lähestyessämme emme voi ohittaa sielumme kaksospuolikasta, on kyse synnistä tai muusta jumalayhteyteemme kuuluvasta asiasta. Ilman yhteyttä kaksoseemme ei ole yhteyttä Jumalaan. Vastaavasti, kristinuskossa ilman yhteyttä Jeesukseen ei ole yhteyttä Jumalaan. Voimmekin sovittaa syntimme ja lähestyä Jumalaa nimenomaan välittäjän kanssa, näemmepä välittäjäksi sielumme kaksospuoliskon tai Jeesuksen, nuo molemmat yhdessä tai jonkun muun. Ilman yhteyttä välittäjään, syntiemme sovittajaan, jäisimme kieriskelemään synneissämme, omatuntomme jatkaessa kolkuttamistaan. Vasta sovitettuamme syntimme välittäjän kanssa, olemme sovittaneet syntimme Jumalan edessä.

---

"Koska sinua kutsutaan veljekseni, ei ole sopivaa, ettet

tuntisi itseäsi. Mutta minä tiedän, että sinä tunnet, sillä

olet jo ymmärtänyt, että minä olen totuuteen johtava tieto.

Tietämättäsi olet tiennyt sen koko ajan,

kun olet kulkenut kanssani.”

---

Jeesuksen tehtävä oli ja on tuoda jumalallinen kaksosemme käsitettäväksemme. Jeesuksen avulla voimme tavoittaa jumalallisen kaksosemme koska tahansa, ajasta ja paikasta riippumatta. Ilman historiallista Jeesusta emme ehkä tietäisi, miten voimme sovittaa syntimme. Ilman gnostilaista käsitystä sielusta emme ehkä tietäisi sielumme kaksospuolikkaasta, ainakaan niin selkeästi ja jäsennellysti kuin mitä tiedämme nyt. Jeesus on ihmisellisyyteen tullut jumalallinen kaksosemme. Sielumme ja Jeesus ovat yhdessä Tiemme Jumalan yhteyteen.

---

"Joka ei tunne itseään, se ei tiedä mitään.

Mutta joka tuntee itsensä,

on tullut tuntemaan kaikkeuden syvyyden.”