Jumalan armo ei syntynyt Golgatalla

Kristinuskon kivijalka on Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus. Aihe on monella tapaa poleeminen.

Siitä ovat lähes kaikki samaa mieltä, että Jeesus ristiinnaulittiin. Mitä sen jälkeen tapahtui, jakaa käsityksiä. Kristinuskon peruskäsityksen mukaan Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, nousi kuolleista ja ilmestyi sen jälkeen opetuslapsilleen. Moni uskoo tähän vankkumattomasti, monia mysteeri mietityttää. Osalle mysteeri, järjen ja järjenvastaisen paradoksi, tarjoaa uskolle voimakkaan positiivisen jännitteen. Vankkumaton usko Jeesuksen ylösnousemukseen ja paradoksi uskon voimanlähteenä ovat ylösnousemuskäsityksen positiivisia ilmentymiä hengellisyydessä. Mutta entäpä jos kysymys Jeesuksen ylösnousemuksesta muodostuu niin vaikeaksi, että se on hengellisyydessä enemmän pulma kuin positiivinen asia, tai jos se jopa estää hengellisyyden?

Joidenkin mielestä tarina Jeesuksen ylösnousemuksesta on satua. Perusteluiksi väitteelle on esitetty poliittisia syitä tai arkiajatteluun pohjautuvia teorioita, jotka eivät lähtökohtaisesti vaadi hengellisyyteen pohjautuvaa uskomusta ylösnousemuksen ihmeeseen. Jotkut esimerkiksi ajattelevat, että Jeesuksen ruumis olisi evankeliumeissa kuvatusta haudan vartioinnista huolimatta varastettu haudastaan. Se selittäisi tyhjän haudan, mutta toisaalta ei evankeliumeissa kerrottua ilmestymistä opetuslapsille. Yhden teorian mukaan Jeesus olisi onnistuttu pelastamaan ristiltä ja elvyttämään. Siten Jeesus olisi kyennyt ristiinnaulitsemisen jälkeen ilmestymään kannattajilleen ja jatkamaan toimintaansa piilossa pysytellen. Tästä teoriasta ei kuitenkaan löydy selitystä tyhjälle haudalle ja hautaan laitetulle ruumiille, jos lähdetään siitä, että hautaan oli ruumis laitettu. Mutta mistäpä voi tietää, oliko hautaan laitettu ruumista. Nämäkin esimerkit kuvastavat mysteeriä, jolle on arkiajattelulla vaikea löytää kattavaa selitystä, ellei selitys ole se, että tarina ylösnousemuksesta on syystä tai toisesta sepitetty.

Voi spekuloida sillä, kuinka paljon parituhatta vuotta sitten etualalla olleet hengelliset kysymykset saattoivat vaikuttaa siihen, minkälaiseksi kertomus ristiinnaulitsemisen jälkeisistä tapahtumista ja nimenomaan Jeesuksen ylösnousemuksesta muotoutui. Oliko Jeesuksen ylösnousemus ihmisten synnistä vapautumistoiveiden kollektiivinen tuote, ikään kuin mieluinen vastaus kuolemanpelkoa koskeviin kysymyksiin? Kuolemaa ei tarvitse pelätä synnin näkökulmasta, kun synnit on saanut anteeksi ennen kuolemaa. Ajatus Jeesuksen kuolemisesta ihmiskunnan syntien puolesta ja hänen ylösnousemuksensa, voitto ruumiillisesta kuolemasta olivatkin varmasti ratkaisevasti huojentava edistysaskel ihmisten hengellisyydessä. Samasta askeleesta julistetaan edelleen.

Yksi näkemys onkin, että Jeesuksen ylösnousemus olisi symbolinen, ei konkreettinen tapahtuma. Tätä näkökulmaa jatkamalla voi kysyä, miksi ylipäätään pitäisi pitää kiinni nimenomaan ruumiillisen ylösnousemuksen käsityksestä. Käsitys Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta ei ole mitenkään välttämätön, jos uskoo, että sielu pelastuu. Sielun väliaikainen asuinsija, ruumis jää tänne ja hajoaa, se on maallista. Sielu ja ruumis ovat eri asioita. Eikö ruumiillinen ylösnousemus ole itse asiassa vähän ristiriitainen ajatus? Miksi aine siirtyisi taivaaseen, jonne se ei kuulu? Voi olla luontevampaa ajatella, että taivaaseen nimenomaan ei kuulu mitään maanpäällistä. Tältä pohjalta ajateltuna ruumiillinen ylösnousemus ei välttämättä tuokaan käsitykselle Jeesuksen jumalallisuudesta sitä lisävahvistusta, joksi käsitys totaalisesta ylösnousemuksesta mielletään. Ruumiillisuuden sijoittaminen ei-ruumiilliselle alueelle voi vaikuttaa ihmisen päälleliimaamalta elementiltä kertomukseen ja voi kääntää kertomuksen itseään vastaan.

Joissain moderneissa suunnissa on nostettu esiin ajatus, että Jeesus olisi onnistunut maksimaalisesti siinä, minkä nuo suunnat näkevät perimmäiseksi tavoitteeksemme, hengellisen energiatason nostamisessa. Jeesus olisi muuttunut näkymättömäksi (ja halutessaan ilmestynyt ihmisille), koska hän olisi siirtynyt kokonaan korkeammalle energiatasolle. Tämä käsitys on varteenotettava sinänsä. Se vain mietityttää, että haudasta kadotessaan Jeesus olisi ”kadonnut tutkasta” kuolleena. Hengelliseen energiaan pohjautuvat käsitykset painottavat tavallisesti elävän ihmisen hengellisen energiatason nostamista. Energiatason ratkaisevan nousemisen ruumiillisesti kuolleenakin voi tietysti halutessaan nähdä yhtenä perusteena Jeesuksen erityiselle jumalallisuudelle Jumalan Poikana, jonka kohdalla eivät päde samat hengelliset periaatteet kuin ihmisillä.

Edellinen muistuttaa hieman kristillistä käsitystä, että varsinaisesti sellaista ihmistä ei koskaan ollutkaan kuin Jeesus, vaan Jeesuksen hahmo oli lihaksi tullut Jumala. Lihaksi tulleeseen Jumalaan eivät päde samat asiat kuin lihalliseen ihmiseen. Tämä on erinomainen pohja puhtaasti fideistiselle, uskonnon ulkopuolisilla järkiperusteilla spekuloimattomalle uskolle, jonka voi tietyssä mielessä nähdä jopa uskon ihanteena. Uskolle ei viime kädessä ole ainakaan kaikenkattavia järkisyitä, ja järkiperusteiden tavoittamattomissa olevaan uskoon hyppääminen ja siinä pysyminen vaativat suurta rohkeutta ja vankkaa vakaumusta. Palkinnotkin voivat olla mittaamattoman arvokkaita.

Kaikenkaikkiaan käsitys Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta on haastava, ja osalle ihmisistä ruumiillisen ylösnousemuksen hyväksyminen ja ehdoton usko siihen voi olla ylitsepääsemätön asia. Jopa koko hengellisyys voi tästä syystä jäädä elämättä. Näin voi käydä, jos uskon ja ääritapauksissa koko hengellisyyden yleisenä kriteerinä pidetään vankkumatonta uskomista ruumiilliseen ylösnousemukseen, ihmeeseen. Eikö riitä, että uskon kohde on Jumala, ja että Jeesus oli ja on jumalallisen viisauden opettaja ja sanansaattaja? Eikö vaatimus, että pitäisi uskoa ihmeeseen ole nähtävissä toissijaisena hengellisyyden ytimen kannalta? Eihän hengellisyydessä tarvitse olla ehtona usko tiettyyn partikulaariseen tapahtumaan. Eikö uskonelämälle ja hengellisyydelle ole positiivisella tavalla yksinkertaisempaa vain selkeästi usko laajempaan viitekehykseen, joka useissa uskonnoissa on Jumala?

Onkin suoranaista sielujen haaskausta, jos usko tai koko hengellisyys tyssää siihen, että uskon ehdoksi muodostuu sellaisen, vieläpä hyvin poleeemisen asian hyväksyminen, jota ilmankin usko voi elää. Tämä korostuu nimenomaan silloin, jos vallitseva käsitys on se, että ilman uskoa Jeesuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen ei voi olla uskoa tai edes hengellisyyttä ylipäätään. Kuinkakohan monen ihmisen kiinnostus hengellisyyteen vaikkapa Suomessa on lopahtanut siihen, että ajatus Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta on muodostunut ylitsepääsemättömäksi kynnykseksi. Jos hengellinen ympäristö on ilmaissut uskonopin muodossa vaatimuksensa, että ilman uskoa ylösnousemukseen ihminen on käytännössä pakana, on varsinkin takavuosina kokonaisten massojen hengellisyys saattanut jäädä kokonaan ilman toteutumiskanavaa. Voikin miettiä, kuinka suuri vaikutus länsimaiden maallistumiskehitykselle on ollut myös valtavirran uskonnollisuuden omilla normeilla. (Linkki kirjoitukseen Muutoksen tuulet)

Suomessa haasteita on kautta historian tuottanut myös kieli. Meillä on käytössämme sana ”usko”, jolla voidaan tarkoittaa sekä uskomista johonkin, että uskonnollista uskoa. Tämä on osaltaan sekoittanut käsitteistöä ja tuottanut myös hengellisyydessä virheellistä samaistusta ja yleistämistä uskomisen suhteen. Englanninkielessä eronteko on helpompaa, koska uskomiselle sinänsä ja uskonnolliselle uskolle on omat sanansa. Esimerkiksi ”believe in miracles” tarkoittaa uskomista ihmeisiin, ja ”faith” tarkoittaa uskonnollista uskoa. Asian keskiössä on sen erottaminen, että jälkimmäistä voi olla myös ilman ensin mainittua.

Omassa hengellisyydessäni haluan pitää selkeänä eron Jumalan ja Jeesuksen välillä, Isän ja Pojan välillä. Uskon Jumalaan, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Poika on tie Isän luokse Pyhän Hengen johdatuksessa. Nämä yhdessä ovat Jumala, joka on uskoni varsinainen kohde. Jeesus siis auttaa minua uskomaan Jumalaan. Näen Jeesuksen paikan kolminaisuudessa nimenomaan uskon opettajana ja siten välttämättömänä "Tienä" hengellisyydessäni. Väistän kysymyksen Jeesuksen ylösnousemuksesta. En määrittele asiaa ja koen uskoni olevan selkeämpi ilman yksinkertaista kannanottoa siihen. Kannanottoani asiaan vastaa tämä kirjoitus, ja tämäntyyppiseen kantaan en voi uskoani ankkuroida, koska haluan pitää uskoni ja hengellisyyteni yksinkertaisempana. En siis kiistä ylösnousemusta ja samalla en perusta siihen uskossani. Jeesus on minulle erityinen Jumalan lähettämä jumalallinen hahmo ja kuuluu kolminaisuuteen riippumatta siitä, nousiko hän ruumiillisesti kuolleista.

Näin uskon ei tarvitse olla kiinni siitä, tapahtuiko ihmettä vai ei. Jeesuksen asemaa ei välttämättä tarvitse kietoa ruumiillisen ylösnousemuksen ympärille. Jeesus on tie uskoon; usko on saavutettavissa tuntemalla ja omaksumalla Jeesuksen ydinopetukset ja tunnistamalla hänet jumalallisen viisauden sanansaattajana. Jeesus toi ihmiskunnalle uutta tietoa. Teknisesti ilmaistuna Jeesus jalosti ja uudisti uskontoa. Samalla on huomattava, että Jeesus itse ei perustamalla perustanut uutta uskontoa, vaan kristinusko muotoutui hänen jälkeensä.

Samaa taustaa vasten on nähtävissä myös tämän kirjoituksen otsikko, joka on lainattu teologian tutkimuksesta. Jeesus toi uutta hengellistä käsitystä ihmisille. Tuon käsityksen hengellinen pohja maailmankaikkeudessa tuskin syntyi vain ja nimenomaan Jeesuksen kuoleman myötä. Jumalan armon alkaminen vain Jeesuksen kuoleman myötä kuuluu samaan partikulaariseen ajatteluun kuin ajattelu Jeesuksen ylösnousemuksesta ehdottomana uskon ankkurina. Jumalan armo ei syntynyt Golgatalla pari tuhatta vuotta sitten, vaan Jeesus toi Jumalan armon suurille joukoille uudella tavalla. Tunnemme tuon tavan kristinuskona, ja sen ensimmäinen tuntemamme lähettiläs oli Jeesus.

Loppujen lopuksi kysymys on subjektiivisesta uskosta, ei siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Jos uskoo Jeesuksen ylösnousseen, se on näin uskovan totuus, samoin kuin voi olla se, jos ei usko Jeesuksen ylösnousseen. Totuus voi olla myös se, että ei määrittele koko asiaa ja uskoo muulla tavoin, tai ei usko. Joidenkin mielestä ihminen, joka ei usko Jeesuksen ruumilliseen ylösnousemukseen, ei ole kristitty. Tällaisen ei pidä häiritä hengellisyyttä. Jeesus voi kuulua hengellisyyteen ilman, että on määritelmällisesti kristitty. Jeesuksen voi kukin nähdä ja kokea omalla tavallaan riippumatta siitä, mihin objektiivisista lähtökohdista asetettuihin uskonnollisiin määritelmiin kunkin hengellisyys sopii. Hengellinen voi olla myös ilman, että hengellisyyteen kuuluu Jeesus. Jumalayhteys ei riipu kategorioista eikä uskontojen nimistä. Jokainen tulkoon autuaaksi omassa uskossaan, jokainen olkoon hengellinen omassa hengellisyydessään.

Niin..ja entäpä jos suureen suunnitelmaan kuuluu se, että miljardit ihmiset aikojen saatossa uskovat ylösnousemukseen, vaikka sitä ei olisikaan tapahtunut? Vahvistamaton tieto, väärinkäsitykset ja jopa valheet häipyvät merkityksettömiksi silloin, kun vastakkain ovat inhimillinen tieto ja suuri suunnitelma. Inhimillinen tieto väistyy Jumalan suuren suunnitelman edessä. Usko ja Jumalan antama tieto sen sijaan ovat suuren suunnitelman kanssa yhtä. Inhimillinen tieto edustaa maanpäällisyyttä, epätäydellistä maailmaa.

Usko ja Jumalan antama tieto sen sijaan ovat kotoisin Jumalan valtakunnasta,

täydellisestä maailmasta. Tätä taustaa vasten inhimillisen tiedon varmuus Jeesuksen ylösnousemuksesta on toisarvoinen Jumalan suuressa suunnitelmassa. Ei siis olekaan ensisijaista merkitystä sillä, onko Jeesus noussut kuolleista vai ei. Keskiössä on se, että Jumala on halunnut valtavan suuren ihmisjoukon elävän siinä käsityksessä, että Jeesus on ruumiillisesti ylösnoussut. Tällä tavoin ylösnousemuksen "konkreettisesta" totuudellisuudesta riippumatta on Jeesuksen merkitys Jumalan lähettämänä kristinuskon avaajana suunnaton, ja sen vaikutukset maailmanhistoriassa valtavat.

Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta ei siis kannata tehdä ongelmaa hengellisyydessä. Sen ei tarvitse, eikä sen pidä olla kriteeri uskolle eikä hengellisyydelle. Jeesuksen asemaa ei tule aliarvioida, mutta ei myöskään ylikorostaa, jos siitä muodostuu enemmän este kuin ediste. Jeesuksen tehtävä on olla tie uskoon, ei haittaava kynnys hengellisyydelle.