top of page

Kohti totuutta

Näen hengellisyyden olevan viime kädessä yksilöllistä. 

Eri uskonnot, hengelliset suuntaukset ja uskonkäsitykset

ovat erilaisia reittejä kohti totuutta. Usein hengellisyys ainakin jollain

tapaa liittyy jo olemassaoleviin uskontoihin tai hengellisiin

suuntauksiin. Olennaista on, että oma reitti löytyy.

Elämänmittaisen hengellisen matkan aikana käsitys kirkastuu.

Omassa hengellisyydessäni "kohti totuutta" tarkoittaa yksinkertaistettuna suuntaamista kohti Jumalaa, halua tuntea Jumalan tahto ja täyttää se. 

 

Uskonnot ja hengelliset suuntaukset ovat myös vain likiarvoja. 

Ihminen ei voi kauttaaltaan tietää hengellisiä totuuksia. Niistä voidaan ainoastaan esittää likimääräisiä olettamuksia, joista toisia ei voi pitää toisia oikeampina.

Ihmisen tuleekin olla nöyrä tietämisessään. 

Käsittämätöntä ei voi käsittää, ja tiedon rajoja on kunnioitettava.

Myös hengellisyydessä paras vaihtoehto on tarvittaessa tunnustaa, että ei tiedä. Totuudelle voi tehdä parhaiten oikeutta

"jättää tietäminen kesken" varsinkin, jos yritys tietää tai saatavilla oleva tieto vaikuttaa liian epävarmalta. ​

Seikkaperäisiä tulkintoja ja tarkkoja määrittelyjä ei puolla myöskään 

se, että perimmäiset totuudet ovat usein perusluonteeltaan 

yksinkertaisia. Niitä ei ole tarpeen suotta monimutkaistaa.

Varminta tietoa ihminen voi saada yhteydessä Jumalaan. Jumalayhteydessä saatavaa tietoa voi kutsua oikeaksi tiedoksi, samalla kuitenkin ihmisen saavutettavissa olevan tiedon rajat tunnustaen.

Success! Message received.

         © 2025 by JANNE JOUTSENJOKI

bottom of page